Siirry sisältöön

Kiltakallion Apteekki, Espoo

Mikko Lähdevuorella on kokemusta jo usean eri kohteen Pricer-järjestelmän asennuksesta. ”Olen ollut mukana neljässä Pricer-asennusprojektissa ja jokainen asennus on sujunut yhden työpäivän aikana. HamariGroupin kanssa yhdessä suunniteltu kokonaisuus aikatauluineen on aina pitänyt ja asennukset ovat sujuneet luvatusti. Toki ennakkosuunnittelulla ja henkilökunnan priiffauksella on merkitystä asennuspäivän kulkuun. Meillä nämä asiat olivat kunnossa ja asennukset sujuivat todella mallikkaasti”, Lähdevuori toteaa.

Järjestelmän hyötyinä Lähdevuori näkee aina ajantasaisen hinnoittelun, oli sitten kyseessä taksapäivitykset tai vaikkapa tuotekampanjointi. ”Mahdollisuus hyödyntää dynaamista hinnoittelua on muuttunut täysin. Ennen hintatarrojen päivitys vaati aikataulutusta ja henkilön sitä tekemään. Nopeaa reagointia vaativat kampanjat jäävät usein tekemättä, kun ei ole intoa printtailla lappuja. Nyt tilanne on toinen ja voidaan parilla klikkauksella muuttaa tuotekohtaisia hintoja kellonajasta riippumatta. Tämä avaa aivan uusia mahdollisuuksia kaupalliseen toimintaan”.

Pricerin toiminnallisuus saa myös kiitosta. ”Tuoteinfomuutokset päivittyvät näytöille todella nopeasti ja järjestelmä on toiminut ilman ongelmia jokaisessa apteekissa”. Tuotekohtainen saldonäyttö saa myös Mikolta maininnan. Asiakkaalle huomaamaton numero näytöllä antaa tärkeän informaation henkilökunnalle.”Minulla on aina ollut sellainen periaate, että työkalut pitää olla kunnossa – Pricerin käyttöönotto on hyvä esimerkki tästä”, toteaa Lähdevuori ja toivottaa samalla uudet osaajat tervetulleeksi Kiltakallion Apteekin tiimiin.

Lähdevuoren mukaan järjestelmällä on positiivinen vaikutus myös työilmapiiriin, kun kaikki käsityö hintalappujen suhteen jää pois. ”Olemme toimialalla, jossa prioriteettina on asiakaspalvelu. Esimerkiksi hintalappujen vaihtojen yhteydessä tulee väistämättä katkoksia asiakkaan palvelemiseksi. Tämän seurauksena voi helposti jäädä lappuja vaihtamatta. Inhimillistä, mutta samalla harmillista, kun kassalla setvitään hintaeroa. Nyt ongelmaa ei ole ja henkilökunta voi todella keskittyä asiakaspalveluun. Erityisesti markkinoinnin ja kampanjoinnin parissa työskentelevät ovat arvostaneet Pricer-järjestelmää ensimmäisestä päivästä lähtien”.

Lähdevuori suosittelee Priceria kaikille alkuinvestoinnista huolimatta. Hänen mukaansa kannattaa perehtyä kokonaisuuteen huolella ja ajatuksella. Järjestelmä tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja helpottaa ennen kaikkea arkea.